ja paina enter

Disec  >  Ajankohtaista > Artikkelit

Disec kävi kannustamassa Jukurit 5-0 voittoon Sportista

Disec Oy oli otteluisäntänä, kun Jukurit sai lauantaina 18.1.2020 Vaasan Sportin vieraakseen illan liigaotteluun Mikkelin Ikioma-areenalle. Disec saapui paikalle reilun 20 hengen voimin, jossa oli edustettuna Disecin työntekijöitä, heidän perheenjäseniään, asiakkaita ja muita sidosryhmiä.

Kiekkoilta aloitettiin yhdessä reilu tunti ennen ottelun alkua. Halukkaat pääsivät testaamaan löylyt aition saunassa, minkä jälkeen nautittiin yhdessä maukkaasta ruoasta ja hyvästä seurasta. Myös päävalmentaja Marko Kauppinen kävi tervehtimässä diseciläisiä ja heidän vieraitaan. Mako pääsi vastaamaan tiukkoihin kysymyksiin, joita aitiovieraat hänelle esittivät.

Otteluisännän aitiossa oli vahva tuki kotijoukkueelle koko ottelun ajan. Disec on kahdesti aiemminkin järjestänyt kiekkoiltoja aitiossa, ja niistäkin peleistä Jukurit ovat selvinneet voittajana täydellä kolmen pisteen saalilla. Kannustuksesta ei voitto jäisi kiinni tänäkään iltana.

Jukurit
Jepser Piitulaisen avausmaali toisessa erässä nostatti tunnelmaa entisestään. Kuva: Mikko Rahikainen.

Kolmannen erän maalisateessa tunnelma nousi entisestään. Pelin jälkeen koko aition väki oli yhtä mieltä, että ilta oli erittäin onnistunut, eikä paljon parempaa lopputulosta olisi voinut toivoa. Toimitusjohtaja Lassila totesikin pilke silmäkulmassaan, että aitiokeikkoja joudutaan tekemään kenties jatkossakin.