Disecin tarina
Disec Oy:n juuret juontavat vuoteen 2004, kun Mikkelin ammattikorkeakoulu (Mamk) ja Etelä-Savon sairaanhoitopiiri (Esshp, nykyinen Eloisa) käynnistivät EU-rahoitteisen kehittämishankkeen. Jo vuodesta 1999 Mamkin sähkö- ja informaatioteknologian laitoksella oli kehitetty edistyksellisiä sähköisen arkistoinnin ja aineistonhallinnan järjestelmiä. Vuonna 2004 hankkeen myötä aloitettiin terveydenhuollon kuvantamispalvelujen kehittäminen, mikä johti Esshp:n kuvantamistoimintojen digitalisointiin.
EU-hankkeen päätyttyä toiminta yhtiöitettiin ja Disec Oy aloitti itsenäisenä yrityksenä vuoden 2007 alussa. Tämä toi mukanaan SaaS-pohjaiset arkistopalvelut ja digitoinnin Disecin palveluvalikoimaan.
Arkistojen päivänä 7.11.2008 julkaistiin Disec:n tuottama kansalaisten ja kansalaisyhteiskunnan arkistopalvelu Yksa, joka lyhenteenä tarkoittaa Yleistä kansalaisyhteiskunnan sähköistä arkistoa.
Disecin päätoimipaikassa, Mikkelissä, sijaitsee merkittäviä arkistointi- ja tiedonhallinnan instituutioita kuten Kansallisarkiston toimipiste, Elinkeinoelämän keskusarkisto (Elka) ja Kansalliskirjaston Mikkelin toimipiste. Lisäksi XAMK:n tutkimus- ja kehitystoiminta, erityisesti arkistoinnin ja tiedonhallinnan alalla, sekä yhteistyö tutkimuskeskus Digitalian kanssa korostavat Mikkelin merkitystä Disecin toiminnalle. Kaupungin sitoutuminen arkistoinnin ja digitoinnin osaamisen kehittämiseen näkyy myös Memory Campus-hankkeessa, jossa Disec on aktiivisesti mukana, vahvistaen Mikkelin asemaa alansa johtavana keskittymänä.